Elämäntapataistelija. Mitä se tarkoittaa?

Minä olen luonteeltani taistelija. Taistelen aina. Kaikkia ja kaikkea vastaan. Pienestä pitäen olen ollut auktoriteettivastainen vastarannankiiski. Tahdoin aina tietää aiheesta kuin aiheesta sen toisenkin puolen. Ja kolmannen. Neljännenkin. Tahdoin nähdä maailman jokaisesta mahdollisesta kuvakulmasta, kuulla kaikkien versiot ja etsiä sitten oman, itselleni sopivan tavan ymmärtää ja ajatella. Se ei ainakaan minun kouluaikoihini ollut suotavaa. Etenkään tytölle. Minun odotettiin kuulevan vain sen, mikä oli soveliasta ja ymmärtävän vain sen verran, että osasin vastata kokeessa kysymyksiin kiitettävän arvoisesti. Mutta minä en toiminut niin. En silloin enkä toimi vieläkään.

En koskaan ole ollut perinteisellä tavalla kaunis. Olen ollut lapsesta saakka pyöreä tytöntyllerö. Minussa on kuitenkin aina ollut asennetta ja olen antanut sen näkyä. Se on näkynyt ilmeenä kasvoillani, kehoni asentona. Se on heijastunut vaatteistani, hiustyylistäni ja tavastani meikata tai olla meikkaamatta. Olen suorasanainen ja rohkea puheissani.

Minun tapoihini ei ole koskaan kuulunut kääntää katsetta pois sieltä, missä näen kärsimystä, vääryyttä tai huonoa onnea, jos vain jotenkin olen kyennyt auttamaan. Joskus paras apu, jonka olen kyennyt tarjoamaan, on ollut hymyillä ystävällisesti, suoraan silmiin katsoen. Silloin olen tehnyt sen. Minä olen aina halunnut puhua heidän puolesta, joilla ei ole omaa ääntä.

Minä en yritä sanoa olevani hyvä ihminen. En ole. Mutta minä tahdon elää elämäni niin, että voin kuolla huomenna tietäen, että olen antanut kaikkeni ja tehnyt kaiken niin hyvin kuin kulloinkin on ollut mahdollista. En halua ajatella kuollessani "jos vain olisin...".

Rakastan elämääni. Rakastan elämäntapaani. Minusta on ihanaa olla minä. Vielä jonakin päivänä toivottavasti voin ajatella niin myös kehostani. Että on ihanaa elää juuri tässä kropassa. Niin kuin kaiken muunkin puolesta, aion taistella siitä. Aion tehdä kovasti töitä niin fyysisesti kuin henkisesti. Aion opetella ottamaan aikaa itsellenikin ja luottaa siihen, että toiset oppivat kyllä käymään omat taistelunsa, jos heillä ei ole muita vaihtoehtoja. Ihan niin kuin minäkin opin. Vaikka aion jatkossakin laittaa muut ihmiset itseni edelle.

Työssäni ihmisten parissa olen kuitenkin joutunut myöntämään, että auttajan on ensin pakko auttaa itseään, jotta voi auttaa muita. Jos näin ei tee, jonakin päivänä huomaa ettei kykenekään auttamaan vaan on itse kipeästi avun tarpeessa. Jälleen kerran, niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Kun zombit tulevat, minä aion kyetä nostamaan ihmisiä turvaan aina vain korkeammalle kunnes helikopterit saapuvat. Ja viimeiseksi kiivetä itsekin turvaan.

-T